Auringon edustajan arvot esille

SW Energia halusi kehittää kasvuvalmiuksiaan kansainväliselle liiketoiminnalle. Tähän liittyi kasvustrategian tekeminen sekä yrityksen toimintatapojen kehittäminen.

”Smartbutlersin avulla olemme saaneet ohjeistusta kasvustrategian luomiseen, bränditarinan kehittämiseen, markkinointiin sekä konkreettisia markkinointi-ideoita”.

Jonne Holmberg, SW-Energian toimitusjohtaja, on erittäin tyytyväinen yhteistyöhön Smartbutlersin kanssa.

”Oman yrityksen analysoinnin kautta olemme löytäneet toimintamallin, johon koko yritys työntekijöineen voi samaistua”.

Yhteistyöhön kuului muun muassa rakentaa SW-Energialle pelikirja, jonka yksi oleellinen osa oli arvojen sanoittaminen. Pelikirjan tehtävänä oli auttaa yritystä linjaamaan sisäinen tapa toimia. Lisäksi sen tehtävänä on tukea tavassa, jolla asiakkaita palvellaan.

Oikeat vastaukset keskustelun kautta

Yhteistyöprojektiin liittyi mm. arvo-työpaja, johon osallistui SW-Energian toimitusjohtajan lisäksi muita avainhenkilöitä.

Jonne Holmbergin mukaan arvo-työpaja oli antoisa:

”Asiat on käyty läpi suoraan ja rehellisesti, mutta innostavasti. Oikeat vastaukset ovat tulleet keskustelun kautta”.

”Sen avulla olemme määritelleet identiteettiämme sekä tapaamme toimia”.

Innostava ja kuunteleva ohjaus

Jonne Holmberg toteaa, että Smartbutlersin kanssa oli ilo työskennellä. Yhteistyöstä hän antaa täyden kympin.

Asiakas

SW Energia logo

"Aurinkoenergiaa kotiin ja mökille"

Ala: Energiapalvelut, energian tuotanto

Projektivastaava

Patrik Anckar
Patrik Anckar