Smartbutlers logo
Butlerin blogiYksinäistä huipulla

Yksinäistä huipulla

Julkaistu

31. lokakuuta 2014

Kirjoittaja

Patrik Anckar

Toimitusjohtajavuosinani totesin, että toimitusjohtaja on kuin hampurilaisen pihvi. Hän on tärkeä osa kokonaisuutta, mutta jatkuvassa puristuksessa kahdesta suunnasta. Alempi sämpyläpuolisko kuvaa organisaatiota, eli johtajan alaisia, jotka asettavat omat paineensa johtajalle. Ylempi sämpyläpuolisko taas kuvaa hallitusta, joka omalta osaltaan vaatii johtajalta jatkuvia onnistumisia. Kun hampurilaista purista vähän reilummin siitä pursuaa ketsuppia. Jos toimitusjohtajan homma ei välttämättä ole veristä, niin ainakin se on yksinäistä.

Amerikkalainen tutkimus osoittaa, että 72% toimitusjohtajista kokee yksinäisyyden päätöksenteossa ja johtamisessa vaikuttavan negatiivisesti työhön. Toimitusjohtaja on jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa, ja elää sosiaalisessa myllerryksessä. Suurin osa kanssakäymisestä on kuitenkin pinnallista ja päivittäistä operointia. Kun toimitusjohtaja joutuu suurien päätösten eteen, tai kun hän haluaa hengellisempää keskustelua itsensä kehittämisestä, niin tilanne on erilainen. Alaisten kanssa ei voi kaveerata, eikä heille voi osoittaa epävarmuutta päätöksenteossa. He haluavat vahvan johtajan, joka tietää mitä tekee. Hallitukselle ei voi avautua, koska se voi johtaa siihen, että johtajan pätevyyttä kyseenalaistetaan. Elinkeinoelämän keskusliiton kasvuraportistakin ilmenee, että pk-yritysten hallitukset usein jättävät toimitusjohtajan yksin päätöksenteossa.

Sarjassamme kantapään kautta opittua: Johtaja, hanki itsellesi sparraaja! Aina löytyy tarpeita ventiloida ajatuksia ja tuntemuksia. Sparraaja tai mentori on ulkopuolinen henkilö, jonka kanssa voi keskustella luottamuksellisesti. Leadership coach pystyy monesti toimimaan yleisenä tukihenkilönä, mutta harvemmin kyseisen alan asiantuntijana. Konsultti taas neuvoo ulkopuolisena asiakeskeisesti ja projektikohtaisesti. Häntä voi lähinnä käyttää tiettyjen päätösten neuvonantajana. Puute monessa coachissa ja konsultissa on se, että he eivät itse ole olleet toimitusjohtajana ja/tai vastaavissa tilanteissa. Toimitusjohtaja voi myös osallistua johtamiskoulutuksen tai liittyä järjestöihin ja verkostoihin, missä voi tutustua muihin toimitusjohtajiin vastaavilla paineilla. Yleensä näistä irtoa enemmänkin lohtua siitä, ettei paini yksin samantyyppisten asioiden kanssa, kuin konkreettista ja jatkuvaa apua päätöksenteossa.

Paras neuvo mielestäni on löytää sparraaja, joka on itse toiminut operatiivisessa johdossa ja joka näin ollen tuntee toimitusjohtajan hampurilaisanalogian. Kun kyseinen henkilö on itse keitetty monessa liemessä, ymmärtää hän sparrattavan tilanteen paremmin. Hyvä sparraaja pystyy aidosti paneutumaan sparrattavan haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Sparraus jos mikä on henkilökemiabusiness, eikä siihen voi suhtautua tavallisena toimeksiantona. Eli voi olla, että johtajan pitää jokunen kandidaatti käydä läpi ennen kuin se oikea löytyy.

Myös hallitusten pitäisi jopa osata vaatia, että toimitusjohtajilla on oma henkilökohtainen sparraaja, jonka kulut maksaa yritys. Johtajatkin ovat ihmisiä, jotka kaipaavat tukea tunteakseen, että he vaikuttavat positiivisesti yhtiönsä toimintaan.